TUNNE ITSESI

KOETTELE RAJOJASI

Kaikki on mahdollista

Urheiluseuroissa on voimakas painotus kumppanuuksien ja yhteistyökuvioiden kehittämiseen. Kaikki haluavat kasvaa ja olla isompia, parempia ja miksei kauniimpia. Brändi on tapa kertoa tätä kasvutarinaa ja luoda yhteys kannattajiin ja mahdollisiin tuleviin tukijoihin. Yrityksille urheilun sponsorointi on tehokas ja taloudellinen tapa promota omia brändejä tunteisiin vetoavalla tavalla sekä keino mahdollisuuksien avaamiseen uusilla markkinoilla.

Urheilussa tarinat ovat tärkeä työkalu brändin rakentamisessa – vastaus kysymykseen mistä oikein on kyse. Vastoin yllättävän yleistä käsitystä, sillä, että meillä on tämä joukkue, jonka logo on tälläinen ja paita sininen, ei vielä kerrota kovin kummoista tarinaa eivätkä tukijat ja kumppanit rynni sisään ovista ja ikkunoista.

Urheiluteollisuus on myös monelle se, mistä leipä tai ainakin leivän päälliset tulevat. Alalla on monenmoista toimijaa ja erottuminen voi olla haastavaa.

Brändin rakentaminen

Urheilu ja siihen välittömästi tai välillisesti liittyvä teollisuus on kasvussa. Erilaisia valmennus alan yrityksiä löytyy monenlaisia ja kokoisia aina yhden henkilön toiminimistä useamman tekijän kollektiiveihin ja osakeyhtiöihin. Tällä kentällä kun haluaa menestyä on tärkeää pystyä kertomaan alusta alkaen mistä on kyse ja miten eroaa siitä, mitä jo on tarjolla. Tässä pystymme olemaan avuksi tyhjästä aloitettaessa tai lähes valmiin kokemuksen hienosäätämisessä ja kaikessa tältä väliltä.

Sponsorointi ja yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit ja heiltä saatava tuki on tärkeä osa urheilun rahoitusta. Kuitenkaan yritykset tai muut tukijat harvemmin lähtevät mukaan vain siitä ilosta, että ovat mukana, varsinkaan jos puhutaan kattavammista sopimuksista. Tahto toimia tukijan eduksi on edellytys, jotta molempia osapuolia kiinnostavia ratkaisuja saadaan luotua. Näiden ratkaisujen löytämisessä pystymme auttamaan.

Sponsoreille olemme avuksi oikean kumppanin löytämisessä, oli sitten kyseessä yksittäinen urheilija tai joukkue.